Suvimusiikkia 32 vuotta
Musiikki soi seurakunnassa tuttuun tapaan myös tänä kesänä. Tule nauttimaan kauniista urkumusiikista tai laulamaan yhdessä kesävirsiä.

Syksyllä eläkkeelle jäävä Maria Väinölä päättää tämän vuoden Lounasmusiikki-konserttisarjan 28.8. Urkukonsertilleen Väinölä pyörittelee mielessään nimeä ”Ilomusiikkia”. Hän toivoo, että konserttisarjat jäävät elämään seurakuntaan hänen eläköidyttyäänkin. Kuva: Matti Hautalahti.
Lue Seinäjoen seurakunnan sivu Eparissa
Suvi- ja Lounasmusiikkikonsertit sekä Kesävirret-yhteislaulutilaisuudet tähdittävät Seinäjoen seurakunnan musiikkikesää.
– Nyt kannattaa tulla nauttimaan Lakeuden Ristin urkujen soinnista, sillä ensi kesänä Aalto-keskuksen peruskorjaus etenee kirkkoon, ja urutkin pysyvät vaiti, Seinäjoen seurakunnan kanttori ja konserttisarjojen tuottaja Maria Väinölä kertoo.
Lisäksi hän vinkkaa Suvimusiikki-konserttisarjan 27.9. päättävästä ukrainalaisesta Trio Orianasta, joka soittaa luuttusoittimiin kuuluvaa kansansoitinta, Banduraa.
Musiikista pääsee nauttimaan kesällä myös päiväaikaan, kun Lounasmusiikki-konsertit viihdyttävät kuulijoita joka toinen viikko parittomien viikkojen torstaina.
– Konsertit alkavat sopivasti lounasaikaan kello 11. Työssä olevakin voi käydä nauttimassa musiikista ja syödä samalla lounaseväitä, Väinölä vinkkaa.
Kesäisiä lauluja ja virsiä lauletaan vuorostaan parillisten viikkojen keskiviikkoina yhteislaulutilaisuuksissa, joita järjestetään ympäri Seinäjokea.
Ansaitusti eläkkeelle
Vuonna 1990 Seinäjoen seurakunnalla työskentelyn aloittanut Väinölä on ideoinut ja tuonut seurakuntaan sekä molemmat konserttisarjat että Kesävirret-yhteislaulutilaisuudet.
– Kesäkonsertteja alettiin järjestämään Suvimusiikki-nimellä vuonna 1993 eli 32 vuotta sitten. Idea Lounasmusiikki-sarjasta tuli seurakuntalaiselta ja ensimmäinen järjestettiin 2013.
Kesävirsiäkin on laulettu jo kymmenisen vuotta.
Tänä syksynä merkittävän uran tehnyt Väinölä jää kiitollisin mielin eläkkeelle. Erityisesti hänelle on jäänyt mieleen Lakeuden Ristin 60-vuotisjuhlan kunniaksi tehty Gospeloratorio Lakeuden valo, jonka Seinäjoen seurakunta tilasi Väinölän aloitteesta ja ideasta.
– Yksi vavahduttavimpia, ellei vavahduttavin teos, jonka olen saanut soittaa, on Sibeliuksen Finlandia, jonka olen useana vuonna itsenäisyyspäivänä soittanut uruilla. Ja seurakuntalaisten kanssa oleminen ja tekeminen on aina ollut ihan huippua.
SuvimusiikkiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Lakeuden Ristissä kello 18. Vapaa pääsy, kolehti.
- Sunnuntaina 6.7. Sofia Immonen, mezzosopraano ja Toni Heino, urut.
- Sunnuntaina 20.7. Sami Junnonen, huilu ja Anssi Pyykkönen, urut.
- Sunnuntaina 27.7. Jimi Järvinen, urut.
- Sunnuntaina 17.8. Maarja Korts, urut.
- Sunnuntaina 31.8. Trio A Piacere, Katri Mettänen, viulu, Ella Oksava, piano, Martta Murdvee, sello.
- Lauantaina 27.9. Banduristien Trio Oriana, Ternopil, Ukraina.
LounasmusiikkiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Lakeuden Ristissä torstaisin kello 11. Kesto 30 min. Lounaseväät sallittu.
- 19.6. Savio Menezes, piano.
- 3.7. Johanna Ojala-Haapala ja Sanna Ågren.
- 17.7. Anssi Pyykkönen, urut.
- 31.7. Lea Salumäe ja Minna Kukko.
- 14.8. Marja Palo, laulu, piano.
- 28.8. Maria Väinölä, urut.
Kesävirret-yhteislaulutilaisuudetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Keskiviikkoisin ympäri Seinäjokea.
- 11.6. kello 12 Törnävän kartanon sali
- 25.6. kello 12 Kyrkösjärven ranta, lava M-talon takana, Östermyrankatu 9
- 9.7. kello 12 Björkqvistin puisto
- 23.7. kello 12 Aarnikotkan kota
- 6.8. kello 18 Kirkonkranni, Ala-Kuljun katu 1D, 3. krs terassi
- 20.8. kello 18 Törnävän kirkkopuisto (sateella kirkossa)
Lisätiedot

11.6.2025 09.20