”Jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen”
Seinäjoen seurakunnan tori- ja hautausmaapapit kuuntelevat ja keskustelevat ihmisten kanssa niin surun kuin arjen keskellä.

Merja Lampila ja Sanna Ålander ovat monien muiden pappien lisäksi kesällä tavattavissa niin Seinäjoen Keskustorilla kuin Törnävän hautausmaalla. Kuva: Jenna Koivisto.
Lue Seinäjoen seurakunnan sivu Eparissa
Törnävän hautausmaalla voi tänäkin kesänä törmätä hautausmaapappiin, joka on tavattavissa torstaisin puolenpäivän jälkeen heinäkuun loppuun saakka.
– Hautausmaapapin kanssa keskustellaan usein menetyksistä – tuoreista tai vuosikymmenten takaa. Toisilla on surua pinnassa ja monilla myös kiitollisuutta siitä, että mitä elämä on antanut. Joskus taas jutellaan ihan arjen asioista. Jokainen kohtaaminen on ainutlaatuinen, sanoo Seinäjoen alueseurakunnan pappi Sanna Ålander.
Törnävän hautausmaalla voi omaisten lisäksi kohdata kauniissa hautausmaamiljöössä käveleviä ihmisiä.
– Siellä ollaan aidosti ihmistä varten. Emme ole tuputtamassa itseämme, vaan kuuntelemassa ja juttelemassa. Aina ei tarvita edes sanoja, vaan kohtaaminen riittää.
Toripappi kaupungin ytimessä
Toripappitoiminta on jo muutamana kesänä tuonut Seinäjoen seurakunnan työntekijöitä Keskustorille. Eri papit päivystävät siellä keskiviikkoaamupäivisin aina heinäkuun loppuun saakka.
– Me papit olemme tavallisia ihmisiä ja meille voi tulla juttelemaan mistä vaan. Toivoisin, ettei kynnys tulla meille juttelemaan ole kovin korkea, sanoo Seinäjoen alueseurakunnan pappi Merja Lampila.
Kohtaamiset voivat olla lyhyitä huikkauksia tutuilta, mutta joskus syntyy syvempiä keskusteluja elämästä, arjesta tai hengellisistä kysymyksistä.
– Me haluamme olla läsnä siellä missä ihmiset ovat. Jos kokee, että torilla ei halua avata syvimpiä asioitaan, niin siinä voi vaikka varata papin kanssa ajan kahdenkeskeiseen keskusteluun, Lampila vinkkaa.
Keskusteluapua koko kesän
Kesän aikana myös Kirkon keskusteluapua on tarjolla. Palveleva puhelin päivystää joka päivä kello 18–24 ja Palveleva chat arkisin kello 16–20.
– Myös Palvelevan netin ja kirjeen kautta voi olla yhteydessä. Kirkon keskusteluavun erilaiset palvelut ovat aina luottamuksellisia ja anonyymejä, Ålander kertoo.
Syyskuussa on tarjolla koulutus uusille päivystäjille Palvelevaan puhelimeen tai chattiin. Vapaaehtoistyöstä lisätietoa saa Sanna Ålanderilta tai koulutukseen voi ilmoittautua vapaaehtoistyo.fi-sivun kautta.
Pappi tavattavissa
- Toripappi tavattavissa: Seinäjoen Keskustorilla keskiviikkoisin 18.6.–30.7. kello 10.30–12.
- Hautausmaapappi tavattavissa: Törnävän hautausmaalla 26.6.–31.7. kello 12–13.30.
Lisätietoa vapaaehtoistyöstä

17.6.2025 13.44