Teksti: Jaakko Jokela

Kehitysvammaistyön papit kulkevat Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan alueilla pitkienkin välimatkojen päähän kohtaamaan ihmisiä siellä, missä he arkeaan elävät: asumisyksiköissä, toimintakeskuksissa, kouluissa ja seurakunnissa. Työ on paljon enemmän kuin hartauksia – se on rinnalla kulkemista, kuuntelemista ja turvallisen yhteyden rakentamista.

Lapuan hiippakunnan alueella työskentelevät papit Riina Antila ja Marja-Liisa Latvatalo kuvaavat työnsä olevan hyvin liikkuvaa. Päivään voi mahtua useita yksiköitä ja satoja ajokilometrejä. Silti tärkeintä ovat ihmiset.

– Tämän työn suola ovat ehdottomasti ne ihmiset, joita kohdataan, Antila sanoo. 
Työ rakentuu yhteistyölle seurakuntien, asumisyksiköiden, koulujen ja henkilökunnan kanssa. Kehitysvammaistyön papit pitävät jumalanpalveluksia, hartauksia, rippikouluja ja kirkollisia toimituksia sekä tarjoavat keskusteluapua surun, kriisien ja elämän kysymysten keskellä.  

Tuttua ja turvallista

Kehitysvammaistyön pappien hartaushetket ovat usein hyvin erilaisia kuin tavallisessa seurakuntatyössä. Mukana kulkevat alttariliina, kynttilä, risti ja erilaiset havainnollistavat välineet. Työ on moniaistillista, sillä käytössä ovat musiikki, tukiviittomat, liikkeet ja konkreettiset esineet. 

– Meillä on aina jotain tavaraa mukana, Antila naurahtaa. 

Latvatalo sanoo toiston ja tuttujen elementtien olevan monille seurakuntalaisille tärkeitä.

– Ne tuovat turvaa ja rutiinia.

Työssä korostuu myös vuorovaikutus. Hartaudet eivät ole yksisuuntaista puhumista, vaan yhteistä keskustelua ja osallistumista. Joskus pienikin reaktio voi olla merkityksellinen.

Latvatalo muistaa tilanteen autistien yksikössä, jossa vähän puhunut asukas reagoi kesken hartauden vahvasti. 

– Se oli hieno hetki. Henkilökunta iloitsi siitä, että hän osallistui ja ilmaisi ajatuksiaan.

Luottamus pienissä hetkissä

Papit kohtaavat työssään myös surua ja kriisejä. Kehitysvammaisten ihmisten menetyksiä ei aina huomata tai käsitellä riittävästi, vaikka tarve puhua olisi suuri.

– Papille kerrotaan ihan kaikki, Antila sanoo.

Luottamus näkyy pienissä hetkissä, kuten omalla nimellä tervehtimisessä, kaupungilla moikatessa tai siinä, kun eräs jo edesmennyt asukas teki aina papille ristinmerkin tervehdykseksi.

Työ on itsenäistä ja vaatii paljon suunnittelua, mutta molemmat papit kokevat sen merkitykselliseksi.

– Täällä saa olla ihan oma itsensä, Latvatalo kiteyttää.