Uutislistaukseen

Arboristiopiskelijat leikkaavat Törnävän hautausmaan puita kiipeilytekniikalla

Sedun arboristiopiskelijat leikkasivat hautausmaan jaloja lehtipuita kiipeilytekniikalla vanhan hautausmaan alueella.

Sedu Ähtärin arboristiopiskelijat ovat aloittaneet Törnävän hautausmaalla jalojen lehtipuiden hoitoleikkaukset kiipeilytekniikalla opettajansa Veijo Kangasmäen ja Mika Vainionpään johdolla.

— Hoito- ja rakenneleikkauksissa pyritään ennakoimaan tulevia ongelmia ja annetaan näin puulle pidempi elinikä. Rakenneleikkauksia tehdään nuorille puille noin kolmen vuoden ja hoitoleikkauksia vanhemmille noin 5—7 vuoden välein.

Seinäjoen seurakunta on tehnyt yhteistyötä Sedun puutarha-alan ammattitutkinto-opiskelijoiden kanssa aiemmin muun muassa Honkiniemen leirikeskuksessa, jossa nämä ovat hoitaneet vaativia puun poistoja.

Taimesta saattohoitoon saakka

Törnävän hautausmaan jalopuiden hoitoleikkaukset toteutetaan kiipeilytekniikkaa käyttäen.

— Vanhempien puiden leikkauksissa se on ainoa vaihtoehto, latvuksen sisään ei mitenkään muuten pääse puuta vahingoittamatta, selvittää Kangasmäki.

Arboristikoulutuksessa oppilaat saavat hyvät valmiudet turvalliseen työskentelyyn puussa.

— Kiipeilyyn tarvitaan normaali, hyvä peruskunto ja ajatus pitää olla työssä mukana. Yksin työskentely on kiipeilyssä kiellettyä. Varusteina ovat muun muassa kypärä, suojalasit, kiipeilyvaljaat, hoitostroppi, kiipeilyköysi, kuorenpelastaja ja käsisaha.

Arboristi perehtyy puiden hoitoon rakennetussa ympäristössä ja auttaa omalla työllään pitämään sen puustoisena ja turvallisena. Opiskelunaikana käydään läpi puun koko kehityskaari taimesta vanhan puun saattohoitoon saakka. Törnävällä tällä viikolla työskentelevät arboristiopiskelijat suorittavat harjoittelun osana puutarha-alan ammattitutkinnon, puunhoidon osaamisalan koulutustaan Sedu Ähtärin yksikössä, Tuomarniemen opetuspisteessä.

Lisätietoja:

Esko Karttunen, puistopäällikkö, Seinäjoen seurakunta, p. 050 548 9451, Veijo Kangasmäki, lehtori, Sedu, p. 040 830 4135

 

 

2019-08-27 11:30:00.0