Uutislistaukseen

Vapaaehtoistyön peruskurssit alkavat

Seinäjoen alueseurakunta järjestää syyskuussa vapaaehtoistyön peruskurssin, joka on hyvä yleiskurssi vapaaehtoistyöstä. Kurssilla käydään läpi vapaaehtoistyön perusperiaatteita ja se on tarkoitettu kaikille vapaaehtoistoimintaan osallistumista harkitseville, vapaaehtoisina toimiville ja toiminnasta kiinnostuneille.


– Kurssilla käydään läpi esimerkiksi vapaaehtoisen velvollisuuksia ja oikeuksia sekä kerrotaan, millaisia vapaaehtoistyön tehtäviä seurakunnalla on tarjota. Kurssi antaa hyvät eväät vapaaehtoistoimintaan, sanoo Seinäjoen alueseurakunnan kappalainen Olavi Hepomäki.


Kurssilla on kouluttamassa Hepomäen lisäksi diakoni ja vapaaehtoistyön koordinaattori Johanna Piuhola. Kurssi kestää yhteensä kuusi tuntia ja se pidetään kahtena päivänä, joista ensimmäinen on lauantaina 5. syyskuuta. Ylistaron kappeliseurakunnassa järjestetään vastaava kuuden kerran kurssi elo-/syyskuun aikana.

Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi, Seinäjoki


Aika: 1. päivä la 5.9. klo 10‒13 
Paikka: Kismus (Kalevankatu 12) 
Sisältö: Kurssi antaa laajan kuvan seurakunnan vapaaehtoistoiminnasta keskustelujen ja erilaisten harjoitusten avulla. Maksuton kurssi on tarkoitettu kaikille vapaaehtoistoimintaan osallistumista harkitseville, vapaaehtoisina toimiville ja toiminnasta kiinnostuneille. 
Lisätietoja ja ilmoittautuminen: olavi.hepomaki@evl.fi, p. 044 764 9384 tai johanna.piuhola@evl.fi, p. 050 370 9945.


Aika: 26.8.‒30.9. ke klo 18.30‒20


Paikka: Ylistaron srk-talo (Markinsalontie 2 b)
Sisältö: Kaikille kiinnostuneille 6 koulutusiltaa vapaaehtoisuudesta seurakunnassa. Iltojen teemoja käydään läpi Raamatun näkökulmasta eri asiantuntijoiden johdolla. Iltoihin ei tarvitse ilmoittautua. Osallistumalla kaikkiin kuuteen koulutusiltaan, saat todistuksen ja pienen muistamisen. 
Lisätietoja: maaria.anttoora@evl.fi, p. 044 735 6281.

Mon Aug 24 14:12:15 EEST 2020