Uutislistaukseen

Tuomiosunnuntain tunnelmissa, adventin kynnyksellä

Vuodenkierto vuodenaikoineen tuo monta ilon aihetta, joita pohdiskellaan keskiviikkona 18. marraskuuta ja torstaina 19. marraskuuta kello 17 Törnävän isossa siunauskappelissa.

Talvi-ihmiset nauttivat lumesta ja pakkasesta. Keväällä silmiä hivelee kesää enteilevä koivunlehtien tuore vihreys. Syksy tuo mukanaan kiitoksen maan sadosta.

Samalla kuluvan kalenterivuoden rinnalla etenevä kirkkovuosi aiheineen elää vahvasti sydämissämme. Kirkkovuoden aikana seurataan Jeesuksen elämänvaiheita ja käydään kristityn elämän ja uskon koulua suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiimme. Kirkkovuoden tekstien välityksellä voi peilata omaa elämää tässä maailmassa ja tähyillä kohti taivasta.
Elämme tällä hetkellä syksyn pimeitä ja illasta jo aikaisin hämärtyviä päiviä. Joku meistä jo kaipaa valoa, lunta ja kirpaisevaa pakkasta katkaisemaan tätä tunnelmaa. Voi ajatella, että kirkon vuodenkierrossakin elämme syksyn tunnelmissa tai lopun tunnelmissa. Kirkkovuosi päättyy tuomiosunnuntaihin. Nimensä vuoksi tämä pyhä vaikuttaa ankaralta ja syksyisen karulta. Kuitenkin tuomiosunnuntain hämärään kajastaa jo adventin valo.

Vaikka yllämme on marras-joulukuun päivien pimeys, vakuuttaa adventti ajan muutosta. Se tuo tullessaan lupauksen edessäpäin kajastavasta valosta.

Näiden kahden eri todellisuuden luonnetta tutkitaan keskiviikkona 18. marraskuuta ja torstaina 19. marraskuuta kello 17 Törnävän isossa siunauskappelissa. Näihin teemoihin johdattavat musiikin, raamatunsanan ja mietiskelytekstin välityksellä Arja Peltoketo, Helena Turja, Anna-Kaisa Lahtinen, Maria Väinölä, Matti Mäkinen ja Paavo Kujala.
Lisätiedot: Arja Peltoketo, p. 044 770 3685, arja.peltoketo@evl.fi

Fri Nov 13 12:00:00 EET 2020