Uutislistaukseen

Ainutlaatuinen matka nuorelle

Rippikoulu on nuorelle ainutlaatuinen matka, jossa tutustutaan seurakuntaan, uusiin ystäviin, Jumalaan ja itseensä.

Rippikoulupastori Anna Merivirta kuvattuna ulkona, syksyisten istutusten vieressä.

Rippikouluun ilmoittautuminen alkaa 9. syyskuuta Seinäjoen seurakunnan verkkosivuilla, kertoo rippikouluista vastaava seurakuntapastori Anna Merivirta. Kuva: Matti Hautalahti.

Seinäjoen seurakunnan rippikoulutarjonta vuodelle 2022 on kattava. Tarjolla on yhteensä 32 rippikoulua, muun muassa vaellus-, musiikki- ja lasketteluripareja.

– Perinteinen Honkiniemen leirikeskus on kuitenkin edelleen suosituin valinta. Meillä on lisäksi tarjolla ensi kesänä Lankarissa päiväleirityyppinen rippikoulu, jossa yöt vietetään kotona, kertoo rippikouluista vastaava seurakuntapastori Anna Merivirta.

Ilmoittautuminen rippikouluun käynnistyy 9. syyskuuta seurakunnan verkkosivuilla ja rippikouluun voivat osallistua myös nuoret, jotka eivät ole kirkon jäseniä, tai joita ei ole kastettu.

– Jos nuori haluaa osallistua konfirmaatioon, hänet voidaan kastaa sitä ennen. Valinnan voi tehdä rippikoulun aikana, valottaa Merivirta.

Konfirmoitu nuori voi olla kummina, osallistua itsenäisesti ehtoolliselle ja äänestää seurakuntavaaleissa. 

Rippikoulussa voi olla oma itsensä

Yhdessäolo on monelle nuorelle rippikoulussa tärkeää.

– Riparille tulee ihanan tavallisia tyyppejä, jotka aluksi toki hieman jännittävät. Viikon aikana porukka tiivistyy ja jokainen pääsee olemaan oma itsensä.

Anna Merivirta on pitänyt tänä vuonna kaksi rippikoulua Seinäjoen seurakunnan nuorille.

– Rippikouluissa on ollut hyvin erilaisia nuoria ja toivon, että jokainen on hyväksytty ryhmään, ja kaikkien olo on ollut turvallinen.

Ripari voi olla monelle nuorelle ensimmäinen pidempi ajanjakso poissa kotoa. Nuoret ovat arvotietoisia, heidän oikeudenmukaisuuden jano on vahva ja he osaavat kyseenalaistaa sekä pohtia asioita.

– Ihailen sitä, millaisia kysymyksiä he osaavat esittää, Merivirta paljastaa.

Rippikouluista vastaava pastori ei itse olisi halunnut nuorena lähteä riparille, koska se jännitti häntä kovasti.

– Riparileiristä muodostui kuitenkin minulle viikko, joka muutti elämäni. Sen viikon aikana sain kokeilla kristityn elämän todellisuutta sekä yhteys toisiin ihmisiin ja Jumalaan vahvistui. Rippikoulusta jäi myös ystäviä, joiden kanssa edelleen olen yhteydessä, iloitsee Merivirta.

Teksti: Jaakko Jokela

Info

  • Rippikouluilmoittautuminen 9.–24.9. sähköisesti osoitteessa seinajoenseurakunta.fi/rippikoulut

  • Yhteydenotot: seurakuntapastori Anna Merivirta, p. 040 688 1621, anna.merivirta@evl.fi ja nuorisotyönjohtaja Pete Ketola, p. 044 477 7777, pete.ketola@evl.fi

Wed Sep 08 16:33:00 EEST 2021