Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on 3.2.2022 antanut Lapuan hiippakunnan aluetta koskevia määräyksiä. Päätösten mukaan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella voidaan sisätiloissa järjestää sellaisia yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joissa kaikille osallistujille on osoitettu istumapaikat ja käytössä on enintään 50 % käytettävissä olevien istumapaikkojen määrästä. Määräykset ovat voimassa 5.2.2022 – 18.2.2022.
4.2.2022 10.52
Lapuan hiippakunnan uusi piispa Matti Salomäki vihitään virkaansa Lapuan tuomiokirkossa sunnuntaina 6. helmikuuta kello 10. Hän on aloittanut tehtävässä 1.2.2022. Voimassa olevien kokoontumisrajoitusten vuoksi messu ei ole avoin seurakunnalle, mutta kaikki ovat tervetulleita osallistumaan tilaisuuteen television, radion ja verkon välityksellä. Messu televisioidaan suorana lähetyksenä viittomakielelle tulkattuna Yle TV 1:ssä kello 10 ja lähetetään radiossa Yle Radio 1:n kanavalla kello 10. Messu on katsottavissa ja kuunneltavissa myös Yle AreenassaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
2.2.2022 09.06
Seurakunnan kesäpesti saattaa olla ensiaskel omalle alalle ja vakituiseen työhön
2.2.2022 08.45
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä vuoden 2021 lopussa oli 3 689 998. Tilastokeskuksen ennakkoväkilukuun suhteutettuna kirkon jäsenten osuus väestöstä on noin 66,5 prosenttia. Vuotta aiemmin kirkon jäsenyys oli 67,7 prosentilla suomalaisista eli laskua vuoden takaiseen määrään on noin 1,2 prosenttiyksikköä.
1.2.2022 20.50
Kirkkoneuvosto on tehnyt kokouksessaan 27.1.2022 seuraavat päätökset:
28.1.2022 08.09
Lakeuden Ristin 60-vuotisjuhlan kunniaksi luotu Lakeuden valo -gospeloratorio on korona-ajan takia odottanut ensiesitystään jo kahden vuoden ajan.
27.1.2022 16.53
Uudet teemalliset nuortenillat yläkouluikäisille starttaavat Kismuksella.
20.1.2022 09.05
19.1.2022 13.39
Seinäjoen seurakunta noudattaa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston 14.1.2022 antamaa määräystä, jonka mukaan kaikki yli 10 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa on kielletty 17.1–7.2.2022 välisen ajan.
17.1.2022 15.29
Seinäjoen seurakunnan Kummijoukkue 2022 on Seinäjoen Maila-Jussien 2010 syntyneiden poikien pesäpallojoukkue SMJ P10, jossa on yhteensä viisitoista pelaajaa.
12.1.2022 10.28
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä