Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kauneimmat joululaulut verkkokirkosta Seinäjoelta, Nurmosta, Peräseinäjoelta ja Ylistarosta.
8.12.2020 08.00
Kulkueristi ja kaksi kynttilää ovat juuri valmistuneet Törnävän kirkkoon. Ne on työstänyt monen käsityön taitaja, Jorma Ruutila. Kirkon alttariosaa ja saarnatuolia myötäillen risti ja kynttilä ovat valkoisia, ristin reunoissa on kapea kultaus.
7.12.2020 08.00
Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksiin voi osallistua verkkokirkon kautta. Seppeleet lasketaan alueilla seppeleenlaskijoiden toimesta ilman yleisöä.
3.12.2020 08.00
Seinäjoen seurakunta noudattaa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston 1.12. antamaa määräystä, jonka mukaan yli 20 hengen kokoontumisia ei tule järjestää sisä- ja ulkotiloissa 21.12. saakka.
2.12.2020 13.37
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on antanut tiedotteessaan 27.11. viitteitä alueellisen koronatilanteen kiihtymisestä. Koronatilanteen koko ajan muuttuessa mukautamme toimintaamme voimassa olevien viranomaissuositusten mukaisesti. Seinäjoen seurakunnan toiminnassa noudatetaan annettuja turvaohjeita.
30.11.2020 16.51
Kauneimpien joululaulujen tiedot keräysluvista eivät ole mukana 26.11. postitetussa Lakeuden Risti lehdessä. Tiedot käräysluvista on päivitetty lehden verkkoversioon.
26.11.2020 11.50
Ensimmäisenä adventtisunnuntaina 29. marraskuuta vietetään Lakeuden Ristin 60-vuotisjuhlamessua kello 10. Messu striimataan ja siihen voi osallistua myös seurakuntakeskuksen seurakunta- ja alasalin puolella.
24.11.2020 08.16
NettiSaapas päivystää muun muassa Instagramissa, Youtubessa sekä Tukinetissä, jossa toimii myös SaapasChat-nimellä kulkeva ryhmächat.
19.11.2020 08.00
Suomen Kanttori-urkuriliiton hallitus on nimennyt Vuoden Kanttoriksi 2020 Seinäjoen seurakunnan johtavan kanttorin Maria Väinölän.
16.11.2020 15.15
Mikä sai aikoinaan pienen seurakunnan rakentamaan suureellisen kirkon, joka vastaa kooltaan ja olemukseltaan vanhan ajan katedraaleja? Miksi Seinäjoen kaupunkikeskuksesta tuli maailmankuullun Alvar Aallon monumentaalisin työ?
15.11.2020 14.00
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä