Pappi pitää messua kirkossa hymyillen ja nainen soittaa saksofonia.

Ilta Lakeudelle - astetta rennompi messu 

Seurakunta on koti, jonne jokainen on tervetullut. Se on paikka, jossa jokaisella on oma paikkansa, ja jossa jokainen voi palvella omilla lahjoillaan. Se on myös turvasatama, jonne voi ihan vain tulla olemaan, hengähtämään ja virvoittumaan. 

Jotakuinkin näistä ajatuksista lähti kesällä 2021 liikkeelle Seinäjoen seurakunnan uusi Ilta Lakeudelle -messu. Se syntyi perinteisen messun rinnalle, ikään kuin sen pikkusisarukseksi, tarjoamaan toisenkin paikan kokea seurakunta- ja ehtoollisyhteyttä. 

Ilta Lakeudella -messuissa yhteislauluja johtaa houseband, erilaisissa palvelutehtävissä on seurakuntalaisia, ja rukoukselle ja opetukselle on jätetty tilaa. Messun lopuksi vietetään ehtoollista. 

Tule mukaan yhteisöön

Ilta Lakeudelle -messuun ovat tervetulleita kaikenikäiset ja kaikissa elämäntilanteissa olevat. Perheen pienimmille on jokaisessa messussa pyhäkoulu. Messun päätteeksi voi vielä jäädä kirkkokahveille ja -tripeille juttelemaan vanhojen tuttujen kanssa tai tutustumaan uusiin. Messussa on monenlaisia palvelutehtäviä esimerkiksi musiikin, äänentoiston, esirukouksen, tilan koristelun ja tervetulotiimin parissa. 

Mikäli haluaisit lisätietoa Ilta Lakeudelle -messuista, jota yhteyttä pastori Mikael Tammilehtoon tai kanttori Tuija Niemistöön.

Katso ajankohtaiset tapahtumatiedot Seinäjoen seurakunnan tapahtumakalenterista osoitteesta seinajoenseurakunta.fi/tapahtumat.

Ilta Lakeudelle -messujen aikataulu kesällä 2022

Syyskausi

Valo loistaa pimeydessä 

  • 6.11.2022 Vuorella, Jukka Leppilampi
  • 20.11.2022 Väreissä, Vilma Niemi
  • 4.12.2022 Pinnalla, Juha Palo (Kauneimmat joululaulut -messu)

Vuoden 2023 Ilta Lakeudelle -messut alkavat sunnuntaina 15.1.2023. Ennen messua klo 14 Eero Junkkaalan luento. Messu alkaa tuttuun tapaan klo 16, puhujana Eero Junkkaala, musiikissa tuttuun tapaan houseband.
 

Kysy lisää

Seurakuntapastori
Seinäjoen alueseurakunta
Ala-Kuljunkatu 1 A
60100 Seinäjoki