Ylistaron kirkko

Komia kirkko

Lapuantie 138 , 61400 Ylistaro
050 511 4659 (suntio/vahtimestari)

Kirkko on avoinna tilaisuuksien yhteydessä.

Kuva Ylistaron kirkosta.

Ylistaron kirkossa vietetään messua eli ehtoollisjumalanpalvelusta lähes joka sunnuntai klo 10 alkaen. Kirkkoon voi tulla myös hiljentymään tai vain tutustumiskäynnille aukioloaikoina.

Nykyinen kirkko on Ylistaron kolmas. Se valmistui vuonna 1850 ja vihittiin käyttöön toukokuussa 1852. Suunnittelija on valtionarkkitehti E. Lohrman ja rakentamista valvoi Jaakko Kuorikoski. Kirkko on tehty kivestä ja tiilestä.  Kirkon sivuilla on lehterit kahdessa kerroksessa ja kirkko on Suomen kolmanneksi suurin.

Istumapaikkoja oli kirkon valmistuessa 2500, nyt vähän vähemmän.

Kirkon varaukset palvelutoimistosta puh. (06) 418 4200. Ohjeet konserttivarauksen tekemiseen löytyvät kirkot ja tilat osiosta.

Seinäjoen kirkot -esite suomeksi »Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Nyt voit tutustua Ylistaron kirkon sisätiloihin myös Google Maps -sovelluksen kautta. Käy peremmälle!

Esteettömyys

Ylistaron kirkossa on invaluiska kirkon takana sakariston ovella sekä kirkon sisällä kuoriosaan alttarille. Pääeteisessä on Inva-WC. Kirkosta löytyy myös induktiosilmukka ja äänentoisto.

Pysäköinti

Kirkko sijaitsee valtatien varrella ja sen edessä on iso pysäköintialue.

Induktiosilmukka
Inva-WC
Pysäköinti
Vaativa pyörätuolireitti

Tapahtumat

su 11.4. klo 10.00

Lapuantie 138, 61400 Ylistaro

Messu ennakkoilmoittautumisella

Tervetuloa messuun verkkokirkon välityksellä tai paikan päälle ilmoittautumalla. Päivän aiheena on: Ylösnousseen todistajia
to 15.4. klo 13.00

Lapuantie 138, 61400 Ylistaro

Hyvässä seurassa- seurahetki

Hyvässä seurassa -seurahetki