Uutislistaukseen

Soittoharrastuksen voi aloittaa kaikenikäisenä 

Seinäjoen seurakunnan musiikkikoulussa on paikkoja lapsille ja aikuisille. Myös uusia opettajia tarvitaan taas. 

01musiikinopetus_©_jenna_koivisto_ilkka.jpg

Rehtori Pirjo Kotkaniemi iloitsee nuorten opettajien ja oppilaiden yhteistyöstä. Jeremias Collin on ollut Aino Koivukankaan oppilaana jo kolmen vuoden ajan.

Rehtori Pirjo Kotkaniemi kertoo, että Seinäjoen seurakunnan musiikkikoulussa voivat opiskella kaikki kuusi vuotta täyttäneet lapset, poikkihuilussa ja kitarassa suositus aloitusiäksi on 8-vuotiaasta alkaen. 

– Myös aikuisopiskelupaikkoja on tarjolla. Etukäteen ei tarvitse omata mitään soittotaitoja, eikä pääsykokeita ole, mukaan otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.  

Seinäjoen seurakunnan musiikkikoulussa voi opiskella pianon, poikkihuilun, nokkahuilun ja kitaran soittoa.  

– Lukuvuosi alkaa syyskuussa, syyslukukaudella on 12 opetuskertaa ja kevätlukukaudella 13. 

Lapsilla yksilöopetusaika on kerrallaan 20 minuuttia, lisäksi kevätkaudella on mahdollisuus osallistua vapaaehtoiseen teoriaopetukseen. 

– Aikuisopiskelijoiden paketissa tunnit ovat 30 minuutin mittaisia ja teoriaopetus sisältyy opintoihin. 

Opintoja omaan tahtiin 

Seinäjoen seurakunnan musiikkikoulu on toiminut jo 33 vuoden ajan. Musiikkikoulussa ei suoriteta kurssitutkintoja, vaan kukin saa edetä omien ja perheen asettamien tavoitteiden mukaisesti. 

– Jotkut oppilaat sitoutuvat soittoharrastukseen usean vuoden ajaksi. Toiset vasta etsivät omaa mielenkiinnon kohdettaan ja silloin soittoharrastus saattaa olla kokeiluluonteinen, kertoo Kotkaniemi. 

Opetus tapahtuu seurakunnan tiloissa Seinäjoen keskustassa. Opetuksessa käytetty materiaali on samaa kuin muissa julkisissa musiikkioppilaitoksissa, myös oppilaan omat toiveet kappaleiden suhteen huomioidaan. 

– Musiikkikoulun oppilaat ja opettajat voivat saada esiintymistilaisuuksia seurakunnan tapahtumissa, jolloin ohjelmistossa on myös hengellistä musiikkia. 

Oppilaasta opettajaksi 

Seinäjoen seurakunnan musiikkikoulun opettajina toimivat pääasiassa nuoret, jotka ovat omissa opinnoissaan pidemmälle ehtineitä Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston opiskelijoita. 

– Opettajien haku on meneillään, kannattaa hakea, jos on kiinnostunut opetustyöstä, ja haluaa muutaman viikkotunnin verran työtä itselleen, innostaa Kotkaniemi. 

Opetustyöhön opastetaan syyskauden alkaessa, palkka muodostuu tehtyjen kurssitutkintojen perusteella. Aino Koivukangas on aloittamassa neljättä vuottaan musiikkikoulun poikkihuilun- ja nokkahuilun soiton opettajana.  

– Työ sopii hyvin esimerkiksi lukio-opintojen oheen, opettaessa opin itse koko ajan uutta soittamisesta ja opettamisesta, ja saan lisäksi hyvää työkokemusta. 

Aino suosittelee opiskelua seurakunnan musiikkikoulussa kaikille, soittoharrastuksesta on iloa ja hyötyä kaikenikäisille. 

– Opettajalle palkitsevinta ovat oppilaiden pienet ja suuret onnistumiset sekä se, kun huomaa oppilaan innostuneen soittoharrastuksesta. 

Yksitoistavuotias Jeremias Collin on opiskellut nokka- ja poikkihuilun soittoa Aino Koivukankaan oppilaana jo kolmen vuoden ajan. 

– Voisin ehkä itsekin harkita opettamista sitten vanhempana. 

 

Lisätiedot

  • Lisätiedot, ilmoittautuminen ja opettajaksi haku: p. 0400 926 400, pirjo.kotkaniemi@gmail.com 
  • Jatkavien oppilaiden tuntien sopiminen to 25.8. klo 18 Seinäjoen srk-keskuksella. 
  • Lukukausimaksu syksyltä 120 €, keväältä 130 €. Aikuisten opetuspaketti (6 krt) 180 €. 
  • seinajoenseurakunta.fi/musiikkikoulu

Wed Aug 10 07:00:00 EEST 2022