Välipalakerho eskarilaisille aloittaa Hyllykalliolla
Yhdessä tehden opitaan tärkeitä taitoja voileivän voitelusta omien jälkien siivoamiseen.

Hyllykallion seurakuntakodilla aloittaa syyskuun ensimmäisenä torstaina Seinäjoen seurakunnan uusi eskari-ikäisille suunnattu välipalakerho. Kerhossa lapset valmistavat itse välipalan yhdessä ohjaajien kanssa.
– Välipalakerho kokoontuu aina tiistaisin ja torstaisin kello 13–15 ja on lapselle maksuton, kun vähintään toinen vanhemmista kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, kertoo lastenohjaaja Marjo Koskela.
Ryhmään otetaan noin kymmenen vuonna 2016 syntynyttä lasta, kerhoon ilmoittaudutaan sähköisesti seurakunnan verkkosivuilla ja ohjaajat ovat kotiin yhteydessä ennen ensimmäistä kokoontumiskertaa.
Omatoimisuutta oppimaan
Välipalakerhossa harjoitellaan yhdessä omatoimisuutta ja tavoitteena on, että lapset rohkaistuvat kokeilemaan uusia taitoja myös itsenäisesti kotona.
– Opettelemme asiat myös alusta loppuun, ottamaan tarvikkeet esille sekä välipalan valmistuksen ja syömisen jälkeen myös siivoamaan tekemisen jäljet, hymyilee lastenohjaaja Janne Selin.
Välipaloja tehdään turvallisesti ilman hellaa tai uunia, joten kotonakaan ei tarvitse jännittää sähkölaitteiden käytön sujumista.
– Pakastinta suunnittelemme käyttävämme, joku kerta voidaan tehdä mustikkajogurttipuikkoja ja sitten seuraavalla kerralla niitä maistella.
Hauska ruoka houkuttaa
Välipalakerhon opettelulistalla voivat olla esimerkiksi voileivän voitelun ja ruokien veitsellä pilkkomisen kaltaiset tärkeät perustaidot.
– Tekemisen lomassa opitaan samalla keskustellen, mistä mikäkin ruoka tulee ja voidaan yhdessä etsiä asioista tietoa verkosta, jolloin tulee opetelluksi myös digitaitoja, kuvailee Marjo Koskela.
Tärkeää on myös oppia maistamaan erilaisia makuja sekä kokea se, miten itse tehty maistuu tekemisen ilon ansiosta aina niin paljon paremmalta kuin valmiina ostettu.
– Myös hauska esillepano houkuttaa niin lasta kuin aikuistakin syömään.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen seurakunnan verkkosivuilla osoitteessa: seinajoenseurakunta.fi/paivakerho
25.8.2022 16.00