Osallistuva budjetointi innoitti ihmisiä
Mihin sinä antaisit 5000 euroa? Kerro ehdotuksesi 14.2.2025 mennessä.

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen pappi Anna Merivirta iloitsee kirkkojen lasten leikkipaikkojen uudistuksista. Kuva: Jenna Koivisto.
Lue Seinäjoen seurakunnan sivu EparissaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.
Seinäjoen seurakunnassa kyseltiin viime vuoden keväällä ensimmäistä kertaa, mihin seurakuntalaiset haluaisivat käyttää määrärahoja. Vastauksia tuli mukavasti, noin sadalta eri seurakuntalaiselta.
– Emme etukäteen osanneet odottaa, miten paljon kiinnostusta heräisi, mutta olimme tyytyväisiä ensimmäisen kerran tulokseen, Seinäjoen seurakunnan hallintojohtaja Paula Perälampi kertoo osallistuvasta budjetoinnista.
Ehdotusten toteuttamiskelpoisuutta ja tarpeellisuusnäkökulmaa pohdittiin kohteista valittaessa.
– Niiden perusteella valitsimme sitten kaksi eri kohdetta. Rahat jakautuivat puoliksi Törnävän hautausmaan yhteyteen rakennettavan aistipolun ja seurakunnan kirkkojen lasten tilojen kohennukseen.
Seurakunta haluaa huomioida lapsiperheet entistä paremmin eri tapahtumissaan.
– Meillä on aiemminkin ollut lasten omia tiloja, mutta tällä rahalla haluttiin vielä kehittää niitä.
Aistipolku rakentuu
Osallistuvassa budjetoinnissa kohdenettiin rahaa Törnävän hautausmaan vieressä olevaan metsään rakennettavaan aistipolkuun.
– Esteetön polku on saatu hyvälle alulle. Hyödynsimme Törnävän hautausmaan vanhojen käytäväverkostojen massoja siten, että ne laitettiin polun pohjaksi, Seinäjoen seurakunnan puistopäällikkö Esko Karttunen toteaa.
Metsäalueelle suunnitellulle reitille on nyt valmiina polkupohja, levikkeitä sekä valaistus.
– Olemme edenneet suunnitelman mukaan noin 3–400 metriä pitkän polun rakentamisessa.
Lyhyin reitti kulkea vanhalta puolelta A-käytävältä uudelle puolelle on aistipolun kautta.
– Rakennamme tätä muun työmme ohella, ja toivottavasti saamme tämän vuoden aikana tehtyä sinne alppiruusuistutuksia.
Aistipolku tarjoaa hiljentymiseen hiukan erilaisen ympäristön kuin itse hautausmaa.
– Siellä on luonnon ääniä ja lintuja varmasti enemmän.
Vastaa ja voita miniloma Honkiniemen luontoleirikeskukseen
Haluaisitko nähdä uusia, innostavia toimintoja ja tapahtumia Seinäjoen seurakunnassa? Mitä muuta voisimme yhdessä kehittää? Tule mukaan suunnittelemaan!
Vastaajien kesken arvotaan miniloma Honkiniemen luontoleirikeskukseen. Palkinnon arvo on 270 € ja se on voimassa vuoden 2025 loppuun saakka. Minilomaan kuuluu viikonloppu puolihoidolla 2 aikuiselle ja 2 lapselle sisältäen 2 aamiaista, 2 lounasta tai päivällistä, liinavaatteet ja pyyhkeet.
Honkiniemen leirikeskukseen voit tutustua osoitteessa luontoleirikeskus.fi
Osallistuvan budjetoinnin kysely on 15.1.-14.2.2025 avoinna osoitteessa: seinajoenseurakunta.fi/osallistuvabudjetointi

15.1.2025 09.01